Viime kesänä Oulun Valkeassa puukotettiin ihmisiä, joilla on ulkomaalainen tausta. Toisessa tapauksessa puukottaja oli alaikäinen, toisessa lasten kimppuun hyökännyt oli aiemmin äärioikeistojärjestössä vaikuttanut Juhani Sebastian Lämsä, joka on tuomittu vuonna 2013 tapahtuneesta kirjastohyökkäyksestä.
Jyväskylän kirjastopuukotuksessa uusnatsit yrittivät Äärioikeisto Suomessa -kirjan pohjalta järjestettyyn keskustelutilaisuuteen, jossa oli mukana myös yksi kirjan kirjoittajista, Vasemmistoliiton kansanedustaja Li Andersson. Lämsä on kiistänyt rasistisen motiivin sekä sen, että olisi hyökännyt lasten kimppuun tappamistarkoituksessa. Häntä syytetään kahden murhan yrityksestä. Toisessa alaikäisen toteuttamassa puukotustapauksessa poliisin suorittaman esitutkinnan mukaan tekijällä on ollut rasistinen motiivi hyökätessään aasialaistaustaisen kimppuun ja iskiessään häntä puukolla kauppakeskus Valkeassa.
Valkean väkivaltarikoksia on selitetty muun muassa siten, että hallituksessa istuvat perussuomalaiset lietsovat ulkomaalaisvastaisuutta puheillaan ja teoillaan. Jos yhteiskunnan ylimmällä portaalla sallitaan rasistinen puhe, sen katsotaan luovan ilmapiirin, jossa väkivalta muuttuu varteenotettavaksi ratkaisuksi erilaisten ihmisryhmien välisten jännitteiden selvittämisessä.
Helsingin Sanomien haastattelussa, joka on julkaistu 23. kesäkuuta, terrorismin tutkija Leena Malkki toteaa, että Suomessa ovat lisääntyneet väkivaltaan sallivasti suhtautuvat keskustelut ja alakulttuurit, joihin liittyy olennaisesti oman viiteryhmän ulkopuolelle kuuluvien toiseuttaminen. Malkin mukaan väkivaltaiset ajatukset ovat saaneet epäsuoraa hyväksyntää vaikutusvaltaisilta tahoilta.
Perussuomalaisten ministerien ja kansanedustajien historiasta ja lähimenneisyydestä löytyy rasistisia ja väkivaltaisia nettikirjoituksia ja puheita, joiden kohteena ovat ulkomaalaiset. Kansanedustaja Mauri Peltokangas on toistuvasti viitannut maahanmuuttajiin vuohipaimenina. Nykyinen valtiovarainministeri Riikka Purra ei ole pyytänyt anteeksi Jussi Halla-Ahon Scripta-blogiin kirjoittamiaan asioita. Purra on kirjoittanut Scriptaan junassa tapahtuneen välikohtauksen jälkeen, jossa oli osallisina maahanmuuttajataustaisia nuoria, että ”jos mulle annettaisiin ase, ruumiita tulisi ihan lähijunassakin, you see”. Ajankohtana Purran Scriptan vieraskirjaan jättämälle kirjoitukselle olivat Kauhajoen koulusurmat syyskuussa 2008.
Miten Suomen nykyinen poliittinen ilmapiiri vaikuttaa Suomessa opiskeleviin vaihto-oppilaisiin ja kansainvälisiin opiskelijoihin? Pelkäävätkö he oman turvallisuutensa puolesta ja ovatko he kohdanneet rasismia?
Useita selittäviä tekijöitä
Väitöskirjaansa Oulun yliopistossa kirjoittava Ray kertoo, että Valkean tapahtumat ovat vaikuttaneet häneen sekä hänen kansainväliseen ystäväpiiriinsä. Rayn siivoojana työskentelevä ystävä oli siivousvuorossa, kun verilammikot piti pestä ostoskeskuksen lattialta. Tapahtuma oli traumaattinen, mutta toisaalta kesäkuusta on jo kulunut aikaa. Viimeksi, kun Ray näki tuttavaansa, hän vaikutti jälleen omalta itseltään. Ray lisää, että hän ei nykyään lähde yksin kaupungille, vaan mukana tulee aina joku kaveri. Valkeassa hän ei myöskään enää käy.
Ray on pohtinut Valkean tapahtumien syitä. Hän näkee, että selittäviä tekijöitä on useampi. Hän peräänkuuluttaa sekä vanhempien että koulun vastuuta, koska toisessa puukotuksessa tekijänä oli alaikäinen, 15-vuotias. Ray ei moiti sitä, että koulu on epäonnistunut mahdollisen ongelmakäyttäytymisen tunnistamisessa, vaan on kiinnostunut laajemmin siitä, mitä koulussa ylipäätään opetetaan. Saavatko koululaiset resursseja kohdata toisenlaisesta kulttuurista kotoisin olevia ihmisiä? Ray näkee osasyyllisenä tapahtumiin myös nykyisen poliittisen todellisuuden Suomessa. Poliittinen eliitti voi puheillaan ja toimillaan joko kaventaa tai syventää kuilua, joka aukeaa Suomessa eritaustaisten ihmisten välillä.
Ray oli yllättynyt siitä, että puukotukset tapahtuivat juuri Oulussa. Hän olisi odottanut, että sellaista voisi tapahtua etelän kaupungeissa, joissa maahanmuuttajia on enemmän. Oulussa ulkomaalaisia on vähän, joten konfliktejakin eri ryhmien välillä voisi kuvitella olevan vähemmän.
Ylen artikkelissa, joka on julkaistu 26. kesäkuuta, maahanmuuttajataustaiset oululaiset kertovat toisaalta, että rasismi on lisääntynyt Oulussa jo pidemmän aikaa ja toisaalta toiset maahanmuuttajat toteavat samassa artikkelissa, että kokevat olonsa turvalliseksi Oulussa. Artikkelissa tutkija Elina Tolonen mainitsee, että Oulussa vuosina 2018–2019 esiin noussut seksuaalirikosten sarja, jossa syytteitä luettiin 22:lle ulkomaalaistaustaiselle miehelle, on saattanut vaikuttaa valmiiksi ulkomaalaisvastaisten henkilöiden ajatteluun Oulussa.
Ray mainitsee, että hän ei ole henkilökohtaisesti kohdannut rasismia Suomessa asuessaan. Tähän kokemukseen voi vaikuttaa osaltaan se, millaisissa ympäristöissä hän viettää aikaansa Oulussa ja toisaalta se, että hän ei ole afrikkalaistaustainen, mikä usein nostaa riskiä joutua rasistisen nimittelyn tai väkivallan kohteeksi. Rayn elämä on viime vuosina tietysti pyörinyt paljon yliopiston ympärillä.
Oulun yliopiston nettisivuilla todetaan, että yliopisto pyrkii edistämään yhdenvertaisuutta ja noudattamaan kaikessa toiminnassaan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Oulun yliopiston tavoitteena on, että jokainen yhteisön jäsen kokee itsensä tervetulleeksi ja tasavertaiseksi toimijaksi yhteisössä. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman mukaan yhdenvertainen kohtelu ja osallisuus koskettavat kaikkia sukupuoleen, ikään, etniseen tai kansalliseen alkuperään, kansalaisuuteen, kieleen, uskontoon, vakaumukseen, mielipiteeseen, terveydentilaan, vammaisuuteen, sukupuoliseen suuntautumiseen tai muuhun henkilöön liittyvään, eroja tuottavaan tekijään katsomatta.
Ovatko nämä kuitenkin vain kauniita sanoja, joiden takana ei ole konkretiaa? Ray kokee, että hän on aina ollut tervetullut Oulun yliopiston yhteisön jäseneksi eikä hän ole kokenut syrjintää. Englanninkielistä opetusta on hyvin tarjolla ja tasa-arvosuunnitelman mukaisesti hän on saanut erinomaista ohjauspalvelua maisterin tutkinnon ja väitöskirjansa kanssa.
Tasa-arvosuunnitelmassa mainitaan, että ohjauspalveluiden saatavuus mahdollistaa opiskelijoiden osallisuuden ja yhdenvertaisuuden. Ray on taistellut itseluottamuksensa kanssa, mutta hänen opinnäytteitään ohjanneen professorin ansiosta hän uskalsi aloittaa väitöskirjansa kirjoittamisen. Professori on suositellut sopivia kirjoja ja kursseja ja ollut yleisenä tukena Rayn opinpolulla. Maisterin opintojensa loppuvaiheessa Ray sai tutkimusavustajan työn. Ray kertoo, että työ avasi hänelle oven väitöskirjan tekemiseen.
Yliopistomaailmassa on totuttu kansainvälisyyteen
Kansainvälisten opiskelijoiden tarpeet ovat pitkälti samat kuin Suomessa syntyneiden: opintojen ohjaus ja työelämäpalvelut ovat kaikkien opiskelijoiden tarvitsemia palveluja. On tärkeää, että ne ovat saatavilla monikielisesti ja yliopistossa vallitsee erilaisuutta ymmärtävä ja hyväksyvä ilmapiiri. Ray mainitsee, että hänellä ei aluksi ollut esimerkiksi mitään käsitystä siitä, miten kirjoitetaan ansioluettelo, mutta yliopiston työelämäpalvelut ovat antaneet hyviä neuvoja.
Ray ei keksi mitään kehitysideoita, joilla Oulun yliopisto voisi parantaa kansainvälisten opiskelijoiden oloja. Kaikki tuntuu sujuvan. Vuonna 2023 tehdyn palautekyselyn, International Student Barometerin mukaan huikeat 100 prosenttia kansainvälisistä opiskelijoista tuntee olonsa turvalliseksi Oulun kampuksella ja opiskelujen laatuun ollaan tyytyväisiä.
Ensimmäisen vuoden tutkinto-opiskelijoiden kokema syrjintä on laskenut siitä, mitä se oli vuonna 2022. Seitsemän prosenttia on kokenut häirintää, jonka taustalla on kansainvälisten opiskelijoiden kansalaisuus. Häirinnän harvinaisuudesta huolimatta on tietysti tärkeää, että syrjinnän kitkemiseksi tehdään edelleen töitä.
Palautekyselyn mairitteleviin lukuihin vaikuttaa varmasti se, että yliopistossa ollaan totuttu kansainvälisyyteen ja monikulttuurisuudessaan se poikkeaa Oulun yleisestä hengestä, joka on edelleen melko monokulttuurinen. Ympäröivä yhteisö ei samalla tavalla jaa niitä arvoja, joita vaalitaan kampuksella. Siksi ulkomaalaisia kohtaan suunnattu väkivalta voi tulla yllätyksenä, jos on tottunut liikkumaan akateemisissa piireissä. Yllä mainittu koskee pitkälti kaikkia yliopistoja ja niitä kaupunkeja, joissa korkeakoulut sijaitsevat. Yliopisto on monesti kulttuurien sulatusuuni, kun ympäröivä yhteisö vasta opettelee elämään kaikkia kulttuureja arvostavasti.
Kenties Valkean puukotukset olisivat voineet tapahtua missä tahansa muuallakin Suomessa. Oulun kaupungilla ei ehkä ole erityistä rasismiongelmaa: ongelma-alueena onkin koko Suomi, jossa tällä hetkellä poliittinen johto antaa vihreää valoa ihmisten jaottelulle toivottuihin ja ei-toivottuihin ja siten lyö kiilaa eritaustaisten ihmisten välille.
Poliittisen johdon rasistiset puheet ja rasismiin pohjaavat päätökset, kuten ulkomaalaisten työntekijöiden kolmen kuukauden työllistymisvaatimus, lankeavat otolliseen maaperään, sillä Suomi on tutkitusti yksi Euroopan rasistisimpia maita. Esimerkiksi vuonna 2023 ilmestyneessä, EU:n perusoikeusviraston teettämässä tutkimuksessa Suomi sijoittui afrikkalaistaustaisten eurooppalaisten keskuudessa kärkipäähän rasismissa.
Yliopistot ovat monesti liberaalimpia hengeltään kuin ympäröivä yhteiskunta. Pohjan tälle luo niiden kansainvälinen arki. Oulun yliopistossa opiskelee ja työskentelee lähes 100 eri kansallisuutta. Yliopiston nettisivuilla kerrotaan, että Oulun yliopisto on yksi arktisen alueen ja Pohjois-Euroopan kansainvälisimmistä organisaatioista. Kansainvälisyyteen panostetaan.
Nettisivuilla todetaan lisäksi, että yliopistoyhteisön jäsenillä on mahdollisuus olla mukana kansainvälisissä aktiviteeteissa, kehittää kulttuurienvälisiä taitoja, rakentaa kansainvälisiä verkostoja ja tutustua eri maihin. Jotta Oulun yliopisto olisi kansainvälisesti arvostettu kumppani, yliopiston on tietenkin tehtävä töitä sen eteen, että rasismiepäilyt eivät estä sen tavoitteiden toteutumista.
Työmarkkinat ovat jakautuneet
Amerikkalaista filosofia, Martha Nussbaumia lainaten korkeakoulut ovat paikkoja, jotka antiikista alkaen ovat olleet liberaalien kansalaisten kasvatuspaikkoja. Nussbaumin mukaan yliopistot kasvattavat maailmankansalaisuuteen, jonka ytimenä on koulutuksen tuoma sensitiivisyys nähdä itsensä muissa ihmisissä ja kyky tarkastella kriittisesti omia ennakkoluulojaan.
Yhdenvertaisuussuunnitelmat ja tasa-arvotyön organisoinnista vastaavat yhdenvertaisuusjohtokunnat ja -työryhmät sekä opiskelijajärjestöjen häirintäyhdyshenkilöt yhdessä ovat ilmauksia yliopistojen tavoitteista inklusiivisen opiskelu- ja työympäristön luomiseksi. Oulun yliopiston yhdenvertaisuussuunnitelmassa todetaan, että jokaisen yhteisön jäsenen vastuulla on edistää tasa-arvoa. Rayn kokemukset suomalaisesta yhteiskunnasta voivatkin muuttua siinä vaiheessa, kun hän päättää hakea töitä yrityksistä diplomi-insinöörinä. Tällä hetkellä Ray kirjoittaa väitöskirjaansa kulttuuri- ja opetusministeriön myöntämän kolmivuotisen rahoituksen tukemana.
Quivine Ndomo toteaa väitöskirjassaan The Working Underclass: Highly educated migrants on the fringes of the Finnish labour market, että edes Suomessa hankittu korkeakoulutus ei monessa tapauksessa johda koulutusta vastaaviin töihin, sillä suomalaiset työmarkkinat ovat jakaantuneet syntyperäisten suomalaisten ja ulkomaalaisten töihin. Korkeasti koulutetut maahanmuuttajat työskentelevät usein palvelusektorin huonoimmin palkatuissa töissä tai esimerkiksi rakennusalalla. Työntekijöitä jaotellaan hyvä- ja huonopalkkaisiin töihin ihonvärin ja etnisyyden perusteella.
Työministeriön alaisen työvoiman maahanmuutto- ja kotoutumisyksikön taustapapereissa, jotka on kirjattu 8. toukokuuta 2023, todetaan, että puolet suomalaisista korkeakouluista valmistuvista ulkomaalaisista on työllistynyt suomalaisille työmarkkinoille vuosi valmistumisen jälkeen. Kansainvälisesti vertaillen luku on korkea, mutta sillä on kääntöpuoli. Moni ei työllisty koulutustaan vastaavaan työhön, vaan Rayn sanoja lainaten hanttihommiin.
Taustapaperissa kirjoitetaan, että suomalaisella työelämällä on heikko vastaanottokyky, mitä tulee maahanmuuttajien palkkaamiseen. Työllistymistä ei edistä myöskään se, että kansainväliset opiskelijat ja syntyperäiset suomalaiset eivät juuri seurustele keskenään, vaan liikkuvat omissa porukoissaan.
Suomen kielen osaaminen on tärkeää työmarkkinoilla, samoin kontaktit. Siksi kotoutumisen eteen on tehtävä enemmän töitä. Yliopistot ovat onnistuneet saamaan kansainvälisiä opiskelijoita englanninkielisen koulutuksen ansiosta, mutta samalla tähän liittyy riski: suomen kieltä ei opiskellessa tarvitse, ja se johtaa myöhemmin töitä etsiessä ongelmiin.
Kolmen kuukauden sääntö on ”kapitalistista hyväksikäyttöä”
Valkean puukotukset ovat saaneet Rayn muuttamaan käytöstään: hän välttää Valkean ostoskeskusta eikä mieluusti liiku yksin kaupungilla. Silti hänen puheissaan korostuvat aivan muut asiat kuin fyysinen pelko siitä, että hän saattaisi joutua Suomessa rasistisen väkivallan uhriksi. Ray puhuu tulevaisuutta koskevista peloistaan. Opetusministeriön myöntämä rahoitus hänelle päättyy vuonna 2027, ja sen jälkeen kaikki on auki.
On mahdollista, ettei Ray löydä koulutustaan vastaavaa työpaikkaa ja kokee monen muun maahanmuuttajan kohtalon: hanttihommat siivoojana tai ruokalähettinä. Siinä tapauksesa Ray luultavasti muuttaa maasta. Ray kertoo, että moni hänen tuttavansa on pattitilanteessa. Suomessa on tarjolla matalapalkkatöitä tai työttömyyttä, mutta kotiinkaan ei voi palata, sillä kotimaassa on turvatonta olla.
Tampereen yliopistossa opiskelevalla Benjaminilla on kylmäävä näkemys Suomen oikeistohallituksen päätöksistä, jotka koskevat ulkomaalaisia. Valmistelussa oleva kolmen kuukauden työttömyyssääntö tarkoittaa sitä, että työntekijä, joka on Suomessa työperusteisella oleskeluluvalla, joutuu lähtemään maasta, jos hän ei löydä uutta työtä kolmen kuukauden kuluessa edellisen työn loputtua.
Benjamin näkee, että rasististen vaikuttimien lisäksi kolmen kuukauden säännössä on kyse kapitalistisesta hyväksikäytöstä. Ulkomaalaiset joutuvat ottamaan vastaan mitä tahansa työtä, etteivät joudu lähtemään maasta. Pakkorakoon joutuneet ulkomaalaiset suostuvat helpommin palkkojen poljentaan ja huonoihin työehtoihin, mikä hyödyttää kapitalismia.
Benjaminilla on työperusteinen oleskelulupa ja hän on hakenut Suomen kansalaisuutta. Oikeistohallituksen päätökset, jotka vaikeuttavat ulkomaalaisten elämää, pelottavat häntä niin paljon, että hän on ottanut työttömäksi jouduttuaan vastaan työpaikan yliopistolla, vaikka yritykset maksavat puolta parempaa palkkaa. Benjamin ei kuitenkaan uskaltanut jäädä pitkäksi aikaa työttömäksi, joten hän valitsi yliopiston. Benjamin pelkää tosissaan häätöä maasta ja käy joka päivä seuraamassa kansalaisuushakemuksensa käsittelytilannetta.
Ennen kaikkea Benjaminin on säikäyttänyt se nopeus, jolla ulkomaalaisten elinehtoja Suomessa heikentäneet päätökset on saatettu voimaan tai miten ne ovat edenneet lainsäädäntöelimissä. Benjamin on asunut maassa kuusi vuotta, joten kolmen kuukauden työttömyyssääntö ei koske häntä. Ilta-Sanomien haastattelussa 28. elokuuta työministeri Arto Satonen toteaa, että kolmen kuukauden sääntö koskee niitä ulkomaalaisia, jotka ovat asuneet Suomessa alle kaksi vuotta työskentelyperustaisen oleskeluluvan turvin. Mutta kuka tietää, millaisia päätöksiä nykyinen hallitus vielä tekee?
Yhteiskuntasopimus on purettu
Benjamin ei ole ainoastaan peloissaan, hän tuntee tulleensa petetyksi. Hän on kotoisin maasta, jonka demokratia ei toimi kovin hyvin. Hänen maanmiehensä ja -naisensa ovat tavanneet sanoa, että Euroopassa demokratia toimii, katsokaa Eurooppaa. Benjaminin aloittaessa opintonsa Suomella oli sosialidemokraattinen hallitus ja johdossa olivat nuoret naiset. Se herätti huomiota maailmanlaajuisesti. Benjamin toteaa, että asioiden ollessa hyvin hän ei seurannut politiikkaa kovin paljon. Toisin on nyt, kun oma elämä on kyseessä.
Suomeen tultuaan Benjamin on elänyt maan kaikkien sääntöjen mukaan, maksanut veronsa ja tehnyt töitä. Hänellä on useamman vuoden ajalta työkokemusta Suomen työmarkkinoilta. Hän on jopa valmis menemään armeijaan saatuaan kansalaisuuden. Yhteiskunta on kuitenkin muuttunut aivan toisenlaiseksi kuin se oli silloin, kun Benjamin saapui maahan.
Valkean puukotukset eivät saa Benjaminia pelokkaaksi: Rayn tavoin hän pelkää enemmän sitä, että tulevaisuuteen panostetut toiveet ja yhteiskuntasopimus, jonka hän luuli allekirjoittaneensa Suomeen saapuessaan, eivät pädekään enää nykyisen hallituksen aikana, jolloin perussuomalaiset tuntuvat johtavan politiikkaa. Kysymykseen siitä, miksi maahanmuuttajien puukotukset tapahtuivat juuri Oulussa, Benjamin toteaa, että Tampere on kansainvälisempi ja vasemmistolaisempi kuin Oulu. Siksi vastaavat tapahtumat olisivat Tampereella suurempi yllätys.
Benjamin kokee, että hänen maan tapaa noudattava elämänsä Suomessa ei tällä hetkellä merkitse mitään. Yhteiskuntasopimus on purettu, ulkomaalainen ei voi tulla hyväksytyksi Suomessa elämällä säntillisesti. Jean Jacques Rousseau´n muotoilemassa yhteiskuntasopimuksessa kansalaiset alistavat itsensä yhteiselle hyvälle ja vastineeksi valtio pitää yllä järjestystä. Benjamin ei ole koskaan valittanut Suomen korkeasta veroasteesta. Hän on tehnyt töitä, suunnitellut suorittavansa asepalveluksen – toisin sanoen ollut mallikelpoinen yhteisön jäsen, joka on mukisematta valmis hoitamaan yhteiskunnalliset velvollisuutensa. Suomen hallitus on kuitenkin hänen mukaansa purkanut yhteiskuntasopimuksen. Kun Suomessa syntyneidenkin on vaikeata työllistyä ja työttömyysjaksot venyvät, miten voi odottaa, että maahanmuuttajat saisivat helposti töitä?
Valkeassa riehunut äärioikeistotaustainen puukottaja ei pelota yhtä paljon Benjaminia kuin vallankäyttäjä, jolle yhteisön kuuliaisen jäsenyyden osoitukset eivät enää kelpaa, vaan tietynväriset ihmiset luovutetaan kapitalistiselle hyväksikäytölle. Rasismin ja kapitalismin yhteyksistä on kirjoittanut muun muassa sosiaalitieteiden tutkija Daria Krivonos artikkelissaan Racial capitalism and the production of difference in Helsinki and Warsaw (Journal of Ethnic and Migration Studies, 2023).
Krivonosin mukaan rodullistavat prosessit jakavat ihmisiä työläisiin, työttömiin ja ”melkein-työläisiin”, mikä palvelee kapitalismin etuja. Valkoisen eurooppalaisen normista poikkeavat voidaan luokitella rodullistavissa prosesseissa työvoimaksi, joka ei kykene valkokaulustöihin tai ”normaaleihin” töihin. Siten nämä ihmisryhmät altistuvat kapitalistiselle riistolle fyysisesti ja psyykkisesti kuluttavissa hanttihommissa, epänormaaleissa työsuhteissa ja palkattomassa työssä.
Benjamin mainitsee, että kuusi hänen ystävistään harkitsee poismuuttoa Suomesta. Töitä on vaikea saada, vaikka maahanmuuttajalla olisi suomalaisessa yliopistossa opiskeltu tutkinto. Benjamin toteaa, että hänen ystäviensä työttömyyteen on syynä sekä Suomen huono taloustilanne että rasistinen kapitalistinen palkkatyöjärjestelmä. Benjamin jatkaa, että hän saattaa olla onnekas, koska on työllistynyt aiemmin hyvin. Hän lisää, että viime aikoina hän on maahanmuuttajaystävineen kokenut häirintää Tampereella raitiovaunulla matkustaessaan. Hän epäilee, että juopumus ja työttömyys ovat häirinnän taustalla.
Suomen kielen taitokaan ei aina avaa ovia työmarkkinoilla
Benjamin ja Ray eivät juuri puhu siitä, että he tai heidän ystävänsä olisivat kokeneet suoraa rasismia Suomessa. Sen sijaan rakenteellinen rasismi, maahanmuuttajien vaikeudet työllistyä Suomessa, saa Benjaminin jopa kiihtymään. Hän tokaiseekin, että voisi puhua asiasta vaikka kuinka kauan.
Työllistyminen on myös kiinni kielitaidosta. Englanninkielinen koulutus on valtti, kun kansainvälisiä tulevaisuuden osaajia houkutellaan syrjäiseen Suomeen, eikä sen tärkeyttä ole syytä epäillä, kun eri maat kilpailevat keskenään työvoimasta. Samalla, kun englanninkielinen opetus on kilpailuvaltti Suomelle, se luo ongelman: kun suomen kieltä ei opiskellessa tarvitse, sitä ei pääse harjoittelemaan.
Opetushallituksen vuonna 2019 julkaisemasta taustapaperista selviää, että vain 43 prosenttia korkeakoulutetuista kansainvälisistä opiskelijoista työskentelee asiantuntijatehtävissä. Lukuun vaikuttaa varmasti se, että asiantuntijatehtävissä vaaditaan monesti erinomaista suomen kielen taitoa.
Toisaalta Quivine Ndomo toteaa väitöskirjassaan, että suomalaiset työnantajat käyttävät monesti suomen kieltä aseenaan, kun maahanmuuttajataustaisia työnhakijoita syrjitään työmarkkinoilla. Ndomo lisää, että syrjinnän olemassaolosta todistaa se, että suomen kielen taito ei välttämättä avaakaan ovia työmarkkinoilla, vaan maahanmuuttajat löytävät kielen opeteltuaankin itsensä töistä, jotka eivät vastaa heidän koulutustaan.
Rayn ja Benjaminin kertomuksia kuunnellessa tulee ajatelleeksi, että rasistisen väkivallan uhka ei kykene tappamaan nuoren ihmisen perusoptimismia. Äärioikeistokin on marginaalinen ilmiö Suomessa. Ray toteaa, että hänen mielestään suomalaiset ovat mukavia ihmisiä. Hänellä on ystäviä ja väitöskirjaopinnot ovat taloudellisesti turvatut. Raylle tutkimusavustajan pesti oli tärkeä etappi taloudellisen itsenäisyyden saavuttamisen tiellä. On myös helppo kuvitella, että pesti oli tärkeä myös siksi, että se vahvisti ajatusta saada jalansijaa suomalaisilla työmarkkinoilla.
Kuin kuoleman uhka
Niin kauan kuin väkivallan uhkaa, joka saa välttelemään tiettyä paikkaa ja yksin liikkumista, kompensoivat lukuisat positiiviset asiat, sen kanssa voi elää – jopa unohtaa sen kokonaan. Sen sijaan poliittisen johdon maahanmuuttajavastaiset toimet sekä työelämän piilorasismi muodostavat kouriintuntuvan esteen omien unelmien ja haaveiden toteuttamiselle. Rasistiset ja kapitalistiset yhteiskunnalliset voimat voivat yhdessä tuhota ihmisten tulevaisuuden suunnitelmat ja tehdä tyhjäksi niitä koskevat panostukset.
Kansainvälisille opiskelijoille Suomeen tulo on suuri panostus sekä henkisesti että taloudellisesti, vaikka Suomeen tai yleisesti Eurooppaan muuttoa siivittävät haaveet paremmasta elämästä. Saadakseen opiskelupaikan kansainvälisten opiskelijoiden on todistettava, että heillä on varaa maksaa elämänsä Suomessa. Ray kertoo, että hänen vanhempansa rahoittivat hänen maisterin opintojaan. Hanttihommiin päätyminen kaiken jälkeen ei palvele ketään, ei kansainvälisiä opiskelijoita eikä Suomea.
Ray on tietoinen korkeastikoulutettujen maahanmuuttajien aivovuodosta pois Suomesta. Benjaminilla työttömyys tai huonosti palkatut hanttihommat, jotka eivät vastaa koulutusta, vertautuvat melkeinpä kuoleman uhkaan: ihan kuin poliittiset päättäjät olisivat niitä, jotka pitelevät puukkoa kädessään uhaten maahanmuuttajia Valkean puukottajien sijasta. Ihmisiä pakotetaan ottamaan vastaan mitä tahansa töitä tai muuttamaan maasta. ”They are threatening my life”.
Haastateltavat eivät esiinny artikkelissa omilla nimillään asian arkaluontoisuuden vuoksi.